Kuinka päästä veloista eroon: 3 toimivaa vinkkiä

22.10.2021
Kuinka päästä veloista eroon: 3 toimivaa vinkkiä

Velassa eläminen ei ole helppoa. Lainamaksujen, vuokran ja muiden laskujen erääntyminen voi aiheuttaa todellista taloudellista stressiä. Se voi myös estää toteuttamasta sinulle oikeasti tärkeitä tavoitteita, joita voivat olla esimerkiksi oman talon ostaminen tai eläkettä varten säästäminen.

Taloudellisen tilanteen muuttaminen ei tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii muutoksia kulutustavoissa sekä vahvaa itsekuria.

Hyvä uutinen on, että hyvän suunnitelman ja oikean ajattelutavan avulla voit päästä veloista eroon paljon nopeammin kuin osasit kuvitella.

Tässä on 3 tehokasta vinkkiä, jotka auttavat sinua ottamaan taloutesi haltuusi.

1. Lataa talouden hallintaan tarkoitettu sovellus

Menojen seuranta, budjetissa pysyminen ja säästäminen: tätä kaikkea voi olla haastavaa pitää silmällä. Onneksi on olemassa useita työkaluja, jotka voivat auttaa sinua siinä. Hyvä ratkaisu on alkaa käyttämään budjettisovellusta. Nykyään erilaisia sovelluksia käytetään melkein kaikkeen: ruoan tilaamisesta kuntoiluun ja aikojen varaamiseen. Joten miksi emme käyttäisi sovellusta myös taloutemme hoitamiseen?

Tässä muutamia suosituksia:

  • Money Manager

Money Manager Expense & Budget on yksi suosituimmista taloussovelluksista ja syystäkin. Se on hyvin helppokäyttöinen sovellus, joka sisältää useita toimintoja, kuten talouden suunnittelun ja menojen seurannan.

Täytettyäsi tulosi ja menosi, sovellus luo useita päivä-, viikko- ja kuukausiraportteja, jotka auttavat sinua seuraamaan kulutustasi helposti.

Saatavilla laitteille: Android ja iOS

  • 1Money

Jos sinua miellyttää sovelluksen yksinkertainen ulkoasu ja suuri määrä kaavioita, 1Money on etsimäsi sovellus. Se on älykäs budjettisovellus, joka antaa sinulle informatiivisen yleiskuvan siitä, mihin käytät rahasi.

Menojesi lisäksi voit lisätä sovellukseen velkasi sekä tavoitteet, jotka suunnittelet toteuttavasi lähitulevaisuudessa.

1Money antaa sinulle myös mahdollisuuden vaihtaa eri valuuttojen välillä, joka on erityisen hyödyllistä loma- tai työmatkan aikana. Voit myös lisätä budjettitavoitteita ja synkronoida sovelluksen useiden eri laitteiden kanssa, jolloin pysyt aina ajan tasalla raha-asioistasi.

Saatavilla laitteille: Android

2. Käytä kirjekuorimenetelmää

Budjetointi kirjekuorten avulla ei ole oikeastaan mikään uusi juttu. Sitä on käytetty jo vuosikymmenien ajan, mutta se on edelleen yksi helpoimmista tavoista hallita kulutusta ja seurata menoja.

Eli mitä kirjekuorimenetelmä tarkoittaa? 

Kirjekuorimenetelmä on tapa hallita rahaa jakamalla ne eri kulutusluokkiin. Se on hyvin visuaalinen tapa, sillä kaikki ostot hoidetaan käteisellä ja näet kirjaimellisesti minne rahasi menee.

Ennen kuin aloitat, sinun tulee arvioida, kuinka paljon rahaa sinulle jää laskujen maksamisen jälkeen. Tämän tehtyäsi voit seurata seuraavia helppoja vaiheita:

  1. Jaa kaikki menosi eri kategorioihin (esim. matkakulut, ruokaostokset, huvitukset jne.) ja määritä jokaiselle kategorialle budjetti. Yritä välttää ”sekalaisia” kategorioita, sillä sinun tulisi tietää tarkalleen, mihin käytät rahasi.
  2. Ota oma kirjekuori jokaiselle kategorialle ja laita sisään budjetin määrittelemä summa.
  3. Maksa ostosi kirjekuorissa olevilla rahoilla.
  4. Kun kirjekuori on tyhjä, et voi käyttää rahaa kyseiseen kategoriaan liittyviin ostoksiin ennen kuukauden loppua.
  5. Arvioi kulutustasi uudelleen: tarkasta budjetti jokaisen kuukauden alussa ja tee välttämättömät muutokset.

Käytä kirjekuorimenetelmää

3. Käy tilauksesi läpi

Yksi helpoimmista tavoista säästää rahaa ja päästä veloista eroon on lopettaa turhista asioista maksaminen. Nykyään useiden palveluiden käyttö perustuu niiden tilaamiseen, ja on helppo menettää kokonaiskuva tilanteesta. Käy läpi pankkisi tilitapahtumat ja löydä tilaukset, joita et enää tarvitse. Jos et koskaan käy salilla, peru jäsenyyteni ja lisää jäsenmaksun summa säästötilillesi. Nämä tilaukset eivät välttämättä yksistään ole hinnakkaita, mutta yhteen laskettuna niistä voi kerääntyä sievoinen summa. Ja se on rahaa, jonka voisit myös säästää!

Älä hairahtele

Päämäärätietoisuus on avain veloista eroon pääsemisessä. Elämässä tulee varmasti tapahtumaan asioita, joiden takia suunnitelmissa pysyminen ei onnistu: tulee odottamattomia menoja tai tuote, josta olet kauan haaveillut, tulee alennusmyyntiin. Siksi on tärkeää pitää mielessä pitkän aikavälin tavoitteet sekä kuva siitä, millaiselta tulevaisuutesi näyttää, jos maltat pysyä suunnitelmassasi. 

×