Mitä vuosi 2022 tuo tullessaan?

13.01.2022
Mitä vuosi 2022 tuo tullessaan?

Vuosi 2022 on saapunut, joten tietenkin haluamme tietää, mitä siitä seuraa! Astrologit ennustavat vuoden olevan täynnä uusia tilaisuuksia, optimismia ja täysin erilaista tunnelmaa kuin edeltävät vuodet.

Kiinalaisen horoskoopin mukaan vuosi 2022 on omistettu tiikerille, joka symboloi voimaa, valtaa ja rohkeutta.

Amerikkalainen astrologi Susan Levitt sanoo, että 2022 on suurten muutosten, innovaatioiden ja voimakkaiden tunteiden vuosi. Toisin sanoen vuotta voitaisiin kuvata sanoin “tupla tai kuitti”. Se on vuosi, joka tuo uutta energiaa urallesi, ystävyyssuhteisiisi, talouteesi ja kaikkeen muuhunkin. Levittin ennustusten mukaan vuosi 2022 on erityisen onnekas koiran, hevosen ja sian vuosina syntyneille. Nämä merkit tulevat hyötymään suuresti riskinotosta vuonna 2022.

Maailmanlaajuiset ennustukset

Ipsos teki vuoden 2021 lopussa kyselyn, jossa haastateltiin 22 000 aikuista 33 maasta ympäri maailman ja jossa kysyttiin heidän omista ennustuksistaan tulevalle vuodelle. Vaikka ihmiset ovat edelleen huolissaan ympäristöstä ja nousevista hinnoista, uskovat useimmat vuoden 2022 olevan edellisiä parempi. World Economic Forumin mukaan nämä kolme asiaa koetaan optimistisesti vuonna 2022.

  • Yhteiskunta

Yksi kolmesta vastaajasta uskoo yhteiskuntien tulevan suvaitsevaisemmaksi toisiaan kohtaan vuonna 2022.  Lisäksi seitsemän kymmenestä uskoo kaupunkien keskustojen aktivoituvan jälleen ihmisten palatessa töihin toimistoille.

  • Talous

61 % ihmisistä uskoo talouden vahvistuvan vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Vaikka useimmat uskovat hintojen nousevan palkkoja nopeammin, 42 % ei pidä pörssiromahdusta todennäköisenä.

  • Ympäristö

Vaikka ihmiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksen tuomista sään ääri-ilmiöistä, ovat ihmiset optimistisempia toimeen tarttumisen suhteen. Lisäksi noin 45 % vastaajista uskoo ihmisten lentävän vähemmän vuonna 2022 kuin vuonna 2019.

Jännittävät tapahtumat vuodelle 2022

Koronaviruspandemiasta huolimatta 2022 lupaa mielenkiintoisia tapahtumia urheilun, tieteen ja viihteenkin saralla.

  • Urheilu

2022 tuo tullessaan kaksi suurta urheilutapahtumaa: talviolympialaiset ja jalkapallon maailmanmestaruuskisat.

Talviolympialaiset alkavat jo helmikuussa ja ne järjestetään ensimmäistä kertaa Kiinan Pekingissä. Tämä tarkoittaa sitä, että Peking on ensimmäinen kaupunki, joka järjestää sekä kesä- että talviolympialaiset.

Jalkapallon maailmanmestaruuskisat nähdään tänä vuonna marraskuussa Qatarissa. Kyseessä ovat ensimmäiset kisat Lähi-idässä.

  • Avaruus

2022 on myös tärkeä vuosi avaruusalalle. NASA aikoo laukaista kaksi tehokasta rakettia tänä vuonna osana suunnitelmaansa lähettää astronautteja takaisin Kuuhun vuonna 2025. Lisäksi Elon Muskin SpaceX suunnittelee myös vievänsä seuraavan sukupolven Starshipinsä kiertoradalle.

  • Uudet elokuvat

Uusi vuosi tarkoittaa myös uusia elokuvia. Joitain suurimpia elokuvanimiä tälle vuodelle ovat esimerkiksi Batman, Avatar 2, Downton Abbey, Mission: Impossible 7, Jurassic World, ja Ihmeotukset.

Uudessa vuodessa on aina jotain inspiroivaa, joka virkistää visiotamme ja luo odotuksia uusille haasteille. 2022 lupaa tuoda monia merkittäviä muutoksia, positiivisia tunteita ja paljon jännittäviä tapahtumia!

×